Ihanan kamalat ja rakastettavat kotitreenit

En ole koskaan ollut mikään kauhean liikunnallinen ihminen. Kuulun siihen porukkaan, jolla jäi kammot koululiikunnasta ja siksi mikään liikunnallinen harrastus ei ole liioin lukion jälkeen innostanut.

Kesällä 2016 löysin Pokemon Go:n ja siitä lähti sitten lenkkeily ja ulkoiluvimma. Kilometrejä tuli kerättyä uusiin paikkoihin tutustuen ja se oli hienoa se! Oikeasti tuli tutustuttua omaan kotikyläänkin paremmin ja pakko myöntää, että ilman tätä peliä en olisi varmaan koskaan saanut tietää, että millaisia kaikkia muistomerkkejä yms. tästäkin kaupungista löytyy. Skippasin sen pelin vuoksi myös muutamat sukujuhlat, koska oli vaan pakko saada liikkua ja pelata. Sain jopa terveyskeskuksesta pelikiellon. 😀 Toki siihen tarinaan liittyi myös penteleen paarma ja se oli monen asian summa, mutta jukoliste, pelikielto pamahti päälle. Harva on sellaistakaan on saanut, kuulemma.

Pokemon Go -pelinäkymä.

Liikuntakärpäsen purema

Sitten menin työpaikkaan, jossa kaikki ihmiset olivat hyvinkin liikunnallisia ja he puhuivat treeneistään useasti. Niinpä mäkin innostuin ja liikuntakärpänen puri muakin. Eräällä lounastauolla kävin ostamassa itselleni elämäni toiset sisäliikuntakengät, oikein urheiluliikkeestä! Kyllä, nämä olivat elämäni toiset, sillä ensimmäiset hommattiin joskus ala-asteella eikä niitä enää ole olemassakaan. Eivät ne kyllä mahtuisi enää jalkoihinikaan vaikka ne jostain löytyisivätkin. Muistan niiden olleen valkoiset. Nämä nykyiset on mustat ja niissä on vähän väriäkin. Halusin sellaiset, jotka inspiroivat ulkoasullaan liikkumaan. En tiedä, johtuiko kengistä vai mistä, mutta kyllä sitä tulikin liikuttua ja oikein nautittuakin siitä menosta.

En ollut valmis sitoutumaan kalliisiin kuukausimaksuihin, joten onneksi juuri oli alkamassa työväenopiston liikuntatunneille ilmoittautuminen. Ilmoittauduin siis mukaan Rvp-treeneihin sekä Lavis-tunneille. Odotukset olivat korkealla ja nautin tunneilla käymisestä ja niiden jälkeisestä fiiliksestä niin paljon, että lopulta kierroksia tuli nostettua vähän liiankin korkealle. Rvp vaihtui yhden kauden jälkeen kahvakuulatreeneiksi ja jostain syystä, ehkä siitä kilpailuvietistä tai jostain muusta johtuen ryhmäliikuntatunneilla tuntui siltä, että mun on pystyttävä siihen mihin mun naapuritreenaajakin pystyy. Oli siis pakko pysyä toisen tahdissa. Ja se oli virhe.

Treenihuumasta treenien lopettamiseen

Yhtäkkiä tai oikeastaan pikkuhiljaa huomasin, etten aksanut enää treenata samaan tahtiin. Ensin mietin, että kyse oli jostain alavireisyydestä tai muusta vastaavasta. Eihän koskaan treeni suju jokaisena päivänä samalla tavalla ja se on täysin normaalia. Aloin kuitenkin kiinnittämään huomiota mm. siihen, että sykkeet nousi hyvinkin vähäisistä jutuista, ihan siis arkisissa askareissakin ja hengästyin todella helposti. Silti jatkoin treenejä, koska en tunnistanut syitä tähän kaikkeen. Siinä kohtaa, kun palautuminen alkoi olla todella hidasta ymmärsin vihdoin ettei kaikki ole nyt ihan kunnossa. Toki oireita oli paljon muitakin, mutta olen onnellinen, että havahduin siihen tässä kohtaa.

Menin ja googletin oireita ja se oli virhe! Niin ei saisi oikeastikaan tehdä ja mä tiedän sen, mutta kukapa siihen ei nyt sortuisi… Sain tottakai diagnosoitua itselleni yhtä sun toista ja tulihan siinä vuodatettua kyyneleitäkin. Lopulta hakeuduin verikokeisiin ja selvisi, että varastorauta oli todella matalalla. Tää ferritiini on sellainen aihe, että en lähde sitä nyt spekuloimaan sen enempää, sillä se jakaa mielipiteitä ja ajatuksia niin isosti, että pitää miettiä tarkkaan mitä siitä kirjoittaa. Joten totean vain sen olleen todella matalalla. No, alettiin sitten lopulta monen monituisen jutun kautta syömään rautaa ja saatiin arvot nousuun. Ennen arvojen nousua vaihtoehtonani ei ollut juurikaan muuta kuin lopettaa treenaus kokonaan ja todeta, että jatketaan sitten, kun ollaan taas kunnossa. Tää lopettamispäätös oli sellainen, jonka tein todella pitkin hampain. Olinhan juuri päässyt vauhtiin, joten tuntui pahalta lopettaa, mutta tiesin sen olevan mulle se paras vaihtoehto.

Vuosi sitten syksyllä uskalsin sitten palata tanssitunneille. Yleensä käyn treeneissa yksin, mutta nyt houkuttelin ystäväni mukaan Cubamania-tunneille. Se oli ihanaa ja jokaisen tunnin jälkeen oli hikinen olo ja hyvä mieli. Se yksi tunti viikossa, jolloin sai unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain tanssiaskeliin ja siihen päälle vielä höpötystuokio ystävän kanssa, niin se oli kyllä aika luksusta! Tanssi sujui ja tuntui siltä, että voimat olivat palanneet tai ainakin kovaa vauhtia normalisoitumassa.

Sitten tuli korona, covid-19. Ja tanssitunnit lopetettiin. Täysin ymmärrettävistä syistä kyllä. Tässä kohtaa itsellä oli olo, että jotain tarvitsisi keksiä, jotta tulisi edes hiukan liikuttua. Kroppa ja mieli, kun kaipasivat selkeästi liikkumista. Mietin ja pohdin, että mitä tekisin. Ja sitten sen keksin: kotitreenit!

Tutustu valmentajan arvomaailmaan ennen valmennukseen lähtemistä

Olin tietoinen siitä, että on monia valmentajia, jotka ovat kehittäneet treenejä juuri kotitarpeisiin ja olosuhteisiin, joissa sulla ei ole välttämättä mitään kuntoiluvälineitä käytössäsi. Olin aiemmin kokeillut muutamaa eri valmennusta, mutta ne olivat syystä tai toisesta aina jääneet kesken, innostus vaan oli lopahtanut. Skeptisenä aloin siis tutkimaan tarjontaa. Mulle on tärkeää, että valmentajan oma arvomaailma kohtaa omani kanssa. En halua mitään sellaista valmentajaa kotitreeneihinkään, joka suitsuttaa ja lupaa ihmeitä pienessä ajassa, koska tiedän ettei se ole mahdollista. Pitää olla itse valmis panostamaan pidemmällekin kuin vain valmennuksen ajan. No…

Sitten törmäsin Nana Heikkilään. Täytyy myöntää, että olin skeptinen. Aluksi. Eksyin Nanan sivustolle ja törmäsin häneen Instagramissa. Törmäsin myös hänen Pikkasen Pois -valmennukseensa, joka oli juuri sopivasti alkamassa. Suljin sivut monta kertaa, hyvin monta kertaa, mutta koska aina vaan netin syövereissä häneen törmäilin, niin päätin tutkia hieman paremmin asiaa. Paljastui, että Nana puhuu valmennuksissa puhtaasti omista kokemuksistaan eikä tee turhia lupauksia. Hänellä oli samantapaista taustaa kuin itsellänikin ja hän on vuosien varrella taistellut terveytensä kanssa. Aloin lämpenemään, sillä Nana tuntui aidolta ja helposti lähestyttävältä ihmiseltä. Päätin hypätä mukaan Pikkasen Pois -valmennukseen. Ja se oli loistava päätös!

Tässä Elämäsi kuntoon kotona -lehti, jossa ihana kotitreenivalmentajani Nana Heikkilä on kannessa.

Tuun kertomaan teille toisissa postauksissa myöhemmin näistä Nanan valmennuksista ja niihin liittyvistä kokemuksistani vähän enemmän, siis niistä valmennuksista, joissa oon ollut mukana, sillä haluan puhua vain asioista, jotka olen itse todennut toimiviksi ja joihin itse uskon. Nyt tässä postauksessa haluan keskittyä nyt vain siihen kuinka löysin kotitreenit ja kuinka ihastuin niihin ja Nanan tapaan valmentaa ja olla aidosti läsnä meille valmennettaville. Mutta hei, voitte jo tässä vaiheessa ennen mun tulevia postauksia tutustua Nanaan esimerkiksi Nanan Instagram-tilin kautta. Tää ei muuten ole kaupallinen yhteistyö, haluan vaan kertoa teille Nanafit:n valmennuksista yms. koska oon itse niistä niin fiiliksissäni. (:

Pienellä panostuksella ihana olo!

Keväällä siis alkoi osittaiset etätyöt ja etäopiskelut ja mulla oli alkoi myös kotitreenit. Tää Pikkasen Pois -valmennus koostuu pääsääntöisesti niin, että kolmena päivänä viikossa on täysin alusta loppuun asti ohjatut treenit. Aikaa näihin treeneihin menee maksimissaan 30 minuuttia per kerta. Eli ei pahakaan! Treenien tuoma hyvänolon tunne sekä virkeämpi olo ja paremmat unet on jotain sellaista, jonka eteen kannattaa jo 30 minuuttia paiskia töitä.

Jo ensimmäisellä viikolla huomasin lisääväni treenikertoja neljään, seuraavalla viikolla viiteen ja lopulta huomasin treenaavani jokaisena päivänä. Tämä kaikki vaan siksi, että NAUTIN siitä tekemisestä ja siitä tunteesta, joka treenien jälkeen valtasi mielen ja kropan. Tässä valmennuksessa ei ole hyppyjä, mutta niitä voi sinne halutessaan toki lisäillä. Myöskään treenivälineitä ei tarvitse, mutta toki vastuskuminauhan sekä esimerkiksi kahvakuulan saa treeneihin lisättyä helposti.

Tällaisella varustuksella pääsee kotitreeneissäkin jo tosi pitkälle.

Parastahan tässä on se, että valmennuksen yhteisstartissa on mahdollisuus hypätä mukaan Facebook-ryhmään, jonka yhteishenki ja fiilis on todella kannustava ja positiivinen. Siellä ryhmissä ollaan hitsauduttu niin kaikki saman asian ympärille, että on vaikeaa jättää treenejä väliin. Mä tiesin myös, että lepopäivät on erittäin tärkeitä, mutta minkäs teet, kun treeni vie mukanaan. Tässä ryhmässä mulle kuitenkin yksi ihana kanssatreenaaja uskalsi eräänä päivänä sanoa, että Minna, muista lepopäivät! Nyt nainen lepäät! Ja arvatkaa, sit mä lepäsin. Se vaati totuttelua, mutta tiedän, että treenitulosten kannalta kroppa kaipaa myös lepoa vaikka mieli huutaisikin treenejä. Oon silti erittäin tyytyväinen siitä, että joku kanssatreenaaja ja asioista ymmärtävä pysäytti mut.

“Treenaatko sä VAAN kotona?”

Oon monesti törmännyt tässä siihen “Treenaatko sä VAAN kotona?”-kysymykseen. Ja vastaus on, että kyllä, treenaan vain kotona. Jotenkin jotkut ihmiset eivät pidä sitä oikeana treenaamisena. Oikeaa treenausta tuntuu olevan vain se, jos lähtee salille tai liikuntatunneille. Uskon tämän ajattelumallin johtuvan vain siitä, että he eivät ole kokeilleet kotitreenejä. Mä pidän tätä oikeana treenaustapana ja olenkin nyt mukana jo kolmatta kertaa tässä valmennuksessa ja lisäksi olen käynyt Nanan pari muuta valmennusta ja yksi odottaa vielä sähköpostissa aloittamista.

Keväällä jo ymmärsin tämän tavan olevan itselleni tässä kohtaa se oikea tapa treenata. Ja silloin jo päätin, että olipa tilanne mikä tahansa tämän viruksen suhteen, niin en tule tänä syksynä palaamaan ryhmäliikuntatunneille, sillä rakastan kotitreenejä. Olen myös huomannut, että kotitreeneilläkin saa ihan oikeasti tuloksia aikaiseksi eikä täällä kotona treenaillessa tarvitse kilpailla kuin itseään ja okei, välillä myös aikaa vastaan. Lisäksi on ihan mahtavaa, etten ole sidottuna johonkin tiettyyn päivään ja kellonaikaan enkä paikkaan, vaan voin tehdä treenit missä vaan ja juuri silloin kuin itselleni sopii. Sekin lisää aikalailla omalla kohdallani treenimotivaatiota.

Minä mökkireissulla tekemässä pikkutreeniä ulkotreenipaikalla Vääksyssä.

Ootko sä kokeillut kotitreenejä?
Onko ne vieneet sutkin ihan mennessään? (:

2 kommenttia artikkeliin “Ihanan kamalat ja rakastettavat kotitreenit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *